Historia


1979
Jätehuoltofirma laajennettiin koskemaan myös öljysäiliöiden huoltotöitä, pitäen sisällään öljysäiliöiden puhdistuksen ja tarkastuksen ja öljysäiliöiden suojauksen. Laajennusta varten valmistettiin uusi auto, johon mm. levyn paksuuden mittauslaite haettiin Saksasta. Aloitimme öljysäiliöiden huoltotyöt Suomessa ensimmäisien joukossa, sillä lisäksemme samaa työtä teki vain kaksi firmaa, Pieksämäellä ja Helsingissä. Itse toimimme alussa Itä-Uudellamaalla ja Kymenlaaksossa.

1983
Muuton yhteydessä toiminta laajeni Satakunnan ja Etelä-Pohjanmaan alueelle. Tällöin toiminta muuttui luvanvaraiseksi. Lupaa varten täytyi käydä kursseilla ja lupia myönsi VTT  ,Valtion teknillinen tarkastuskeskus (nyk. TUKES eli turvatekniikan keskus). Myös käytössä olevat laitteet tarkastettiin. Tällöin myös tärkeillä pohjavesialueilla olevien maanalaisten säiliöiden määräaikaistarkastukset tulivat pakollisiksi.

1990
Jätehuolto poistui toimenkuvasta ja keskityimme vain öljysäiliöiden huoltoon.

2003
Korjaustoimintaa laajennettiin. Suojausten lisäksi sisä- ja farmarisäiliöitä alettiin korjaamaan hitsaamalla. Maanalaisia säiliöitä alettiin kunnostamaan lasikuitusuojauksella. Nuorempi sukupolvi tuli mukaan toimintaan korjaamaan ja tarkastamaan säiliöitä.

2004
Öljypoltinasennukset ja -huollot aloitettiin Länsi-Suomessa.

2007
Sukupolvenvaihdosta aloitettiin miettiä. Jani Puistonen suoritti maanalaisten öljysäiliöiden määräaikaisesta tarkastustyöstä vastuuhenkilön tutkinnon 16.4.2007 (724/33/2008 tukeslupa ). Toimisto siirrettiin Söörmarkkuun.

2008
Uusi sukupolvi jatkaa toimintaa normaalisti pitkää toimintahistoriaa kunnioittaen.. Työntekijät ja muut toiminnat jatkuvat normaalisti. Aloitetaan lasikuitusuojaukset ruiskumenetelmällä käsimenetelmän sijaan. Aloitettiin poltinhuollot myös itä-uudellamaalla ja kymeenlaaksossa. Ja lisää uusia vastuuhenkilöitä koulutetaan. Lisäys vastuuhenkilöihin Jani Puistonen suoritti Öljylämmityslaittestojen asennus- ja huolto -oikeus vastuu henkilö tutkinnon lupa (1969/33/2008 tukeslupa ) sekä (1706/33/2008 tukeslupa).

2009/2010

Satakunnassa nyt käytössänne myös LV-asennusta. Kotitalouksien ja taloyhtiöiden kaikenlaiset putkityöt. Pattereiden vaihdot, kattiloiden vaihdot, hanojen vaihdot ym. Nyt Satakunnassa koko öljyalan ja putkialan kattava palvelu.
Putkityöt teemme Pujo-Group Oy:n nimen alla.